Joulunaika päättyy loppiaiseen. Loppiaiseen on myös hyvä lopettaa herkuttelu ja nauttia jälleen kevyemmistä ja arkisemmista ruoista.
Menu 1 | |
| |
Menu 2 | |
| |
Menu 3 | |
| |
Loppiaisen perinteitä
Joulunajan päättävä loppiainen on viimeinen virallinen jouluun kuuluva kirkollinen pyhäpäivä. Sitä vietetään 6.1. Luterilaisen uskon arjessa pyhä ei ehkä ole niitä merkittävimpiä, mutta loppiainen kuitenkin on joulun ja pääsiäisen ohella kristillisistä juhlista vanhimpia.
Englanniksi juhlan nimi on epiphany, joka tarkoittaa ilmestystä tai muuta näyttämistä, tietoon tulemista, paljastumista tai näkyä. Suomeksikin loppiaisesta käytetään nimeä epifania. Valon juhla epifania viittaa oikean uskon ja tiedon valkeuden antamiseen ihmisille.
Alkuun loppiaisena juhlittiin Kristuksen syntymää, mistä juontaa nimitys "vanha joulu". Itäinen kristikunta juhlii loppiaista edelleen Vapahtajan kasteen juhlana. Kolmas loppiaisen vanhoista juhla-aiheista on ollut Kaanan häät. Läntisessä kristikunnassa loppiaisena on keskiajalta lähtien juhlistettu Betlehemiin saapuneita tietäjiä. Etenkin monissa latinalaisissa maissa "kolmen kuninkaan juhla" näkyy loppiaisena selvästi.
Ennen vanhaan Suomessa loppiaissäästä ennustettiin alkaneen vuoden säätä. Jos päivänä satoi riittävästi lunta hiiren jälkien peittämiseksi, oli vuodesta tulossa runsasluminen. Suuri lumituisku tiesi erityisen huonoa vuotta.
Loppiainen on edelleen pyhäpäivä, jonka tuntuvin merkitys on joulunajan lopetus. Joulukuusi riisutaan koristeista, ja ihmiset palaavat viettämään arkea.
Loppiaiseen mennessä kinkunjämätkin on luultavasti jo syöty. Päivä on sopiva ajankohta pistää stoppi mässäilylle ja keventää.
