Ruoka toukokuu 2012.
 

Perjantai, 18.5.2012  |  Onnea: Erkki, Eero

 

Jäätelöt

26.5.2011

Avainsanat: jäätelö

 
 

mustikkasiirappi jäätelölleJäätelö on suomalaisten ikiherkku. Sitä saa niin kotipakkauksina, tuutteina, puikkoina, pikareina kuin jäätelökakkuinakin. Jäätelöissä on eroja.

Suomalaiset ovat jäätelön suurkuluttajia, sillä syömme sitä vuodessa noin 14 litraa henkeä kohti. Tätä nykyä jäätelöä voi nauttia myös kolesterolittomana, maidottomana ja vähärasvaisena. Kesällä jäätelö on kätevä vierastarjottava.

Jäätelön valmistus

Jäätelö on jäätelömassan ja ilman jäädytetty seos. Koostumus jäätelömassassa vaihtelee jäätelölajin mukaan.

Jäätelöä valmistetaan kermasta, maidosta, voista tai kasvisrasvasta. Lisäksi voidaan käyttää muun muassa kananmunia ja erilaisia makeutus-, maku- ja mausteaineita. Sekoitetut aineet vatkataan ilmavaksi seokseksi, minkä vuoksi 1 l jäätelöä painaa noin 500 g.

  • Kermajäätelössä on maitorasvaa vähintään 8 %.

  • Maitojäätelössä on maitorasvaa vähintään 2,5 %.

  • Kasvirasvajäätelössä käytetään rasvana kasvirasvaa.

  • Tofujäätelössä käytetään soijasta tehtyä tofua.

  • Sorbetin pääraaka-aineina käytetään hedelmiä ja marjoja.

  • Mehujäät eivät ole jäätelöä. Ne valmistetaan hedelmä- tai marjamehusta jäädyttämällä.

Maitojäätelö ja sorbetti ovat kevyempiä kuin kermajäätelöt. Kasvirasvajäätelö sisältää energiaa yhtä paljon kuin kermajäätelö, ero on vain rasvan laadussa. Jäätelöä voidaan valmistaa myös riisistä, kaurasta ja soijasta, joten maidotontakin ruokavaliota noudattavat voivat herkutella jäätelöllä.

(Lähde: Ingman)

Valmista itse jäätelö

Kun jäätelön valmistaa itse, voi kehitellä omia makusekoituksia. Helppokäyttöisellä jäätelökoneella jäätelön valmistus kestää vain hetken, mutta voi jäätelöä tehdä ilman konettakin. Tällöin jäätelömassaa kannattaa sekoittaa pakastamisen aikana useita kertoja, jotta jäätelömassa kiteytyy tasaisesti.

Miten jäätelöä valmistetaan
kotioloissa? Testissä jäätelökone 

 

Jäätelön tarjoiluvinkit

Monipuolisesta jäätelövalikoimasta voi loihtia herkullisia jälkiruokia.

 

  • Ota litran jäätelöpakkaus jääkaappiin pehmenemään n. 15 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile jäätelöä kuutioina, palloina, lastuina, kolmiopaloina, viipaleina tai vaikkapa kakuksi koristeltuna.

  • Jäätelön seuraan sopivat esim. kastikkeet (kinuski–, suklaa– ja lakritsikastike) kuumana ja kylmänä, hillot, kermavaahto, keksit, vohvelit tai marengit sekä marjat ja hedelmät.

  • Kokeile jäätelöä myös kylmiin juomiin, kuten jäätelösoodaan tai pirtelöön.

  • Koristeluun voi käyttää nonparelleja ja erilaisia rakeita, manteleita ja pähkinöitä, suklaata, yrttejä, kookoshiutaleita, muroja, kaakaojauhetta, marjoja ja hedelmiä.

  • Tee vaihteeksi jäätelöstä annoksia tai pistä pystyyn oma "jäätelökioski".

 

Jäätelön säilytys

Jäätelö ei saa missään vaiheessa päästä sulamaan. Tämän vuoksi kaupasta kotiin jäätelö kuljetetaan aina kylmävaraajien kanssa kylmäkassissa. Jäätelö tulee säilyttää alle -18 asteessa, jotta se säilyy moitteettomana. Jäätelö säilyy kotipakastimessa 2–3 kuukautta. Jääkaapin pakastelokerossa noin -6 asteessa jäätelö säilyy vain muutaman päivän.

Reseptit jäätelöstä

 
             
 
 
 

reseptihaku

 

 

 

 

uusimmat reseptit

ota käyttöön Foodie

banneri3_100x230_02_animation.gif 

 

 

 

  

Foodie on palvelu, jossa voit suunnitella ruokalistan ja tehdä ostolistan Yhteishyvän resepteistä.

pelaa menupeliä

Menupeli auttaa löytämään sopivan menun itsellesi

yh_youtube.jpg
 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Jäätelöt."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi