Ruoka toukokuu 2012.
 

Maanantai, 21.5.2012  |  Onnea: Kosti, Konsta

 

Joulupitko

 

Avainsanat: pulla

 
 
Joulupitko

12 - 14 annosta

 

Sulata kattilassa rasva ja kaada sekaan maito. Liuota kulhossa tai yleiskoneessa hiiva haaleaan veteen. Lisää mausteet ja anna seoksen hetken aikaa olla. Lisää joukkoon haalea rasva-maitoseos sekä muna. Lisää jauhot ja alusta taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Valmista täyte. Pilko viikunat pieniksi paloiksi. Hiero aniksen siemenet morttelissa jauheeksi. Sekoita viikunoiden joukkoon anis ja mehu. Anna viikunoiden maustua taikinan kohoamisen ajan.

Vaivaa taikina jauhotetulla pöydällä kiinteäksi ja kauli se suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä päälle pehmeä rasva ja kaneli. Levitä pinnalle viikunaseos. Kääri levy leveyssuunnalta rullaksi. Halkaise rulla pituussuunnassa kahtia. Kieputa puolikkaat toistensa ympäri pitkoksi. Anna pitkon kohota peitettynä 15 minuuttia.

Paista pitkoa 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Nosta pitko jäähtymään ritilälle. Kuumenna hillo kattilassa tai mikrossa ja valele lämmin pitko juoksevalla hillolla.

 
 

Ravintoainesisältö

Annos / kpl Koko resepti
Hiilihydraatteja 49 g 596 g
Proteiinia 6 g 75 g
Rasvaa 5 g 67 g
Kuitua 2 g 35 g
 
Energiaa kJ: 1165 13984
Energiaa kcal: 278 3342

Reseptitiedot

Ruokalaji jälkiruoat
Valmistustapa uunissa
Pääruoka-aine maitotuotteet
Ruokatyyppi makeat leivonnaiset
Erikoisluokitus keskitaso
 
 
 
 
 

Kokeilitko tätä reseptiä? Arvostele.

 
Arvosteluja: 1
 
 
 
 
 
Teksti: Katri Schröder
Kuvat: Timo Viljakainen ja Reeta Viljakainen
© SOK Viestintä ja julkaisut 1210
 
             
 
 
 

reseptihaku

 

 

 

 

uusimmat reseptit

ota käyttöön Foodie

banneri3_100x230_02_animation.gif 

 

 

 

  

Foodie on palvelu, jossa voit suunnitella ruokalistan ja tehdä ostolistan Yhteishyvän resepteistä.

pelaa menupeliä

Menupeli auttaa löytämään sopivan menun itsellesi

yh_youtube.jpg
 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Joulupitko."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi