
Pese sitruuna aina huolellisesti astianpesu- tai juuresharjalla ennen kuorimista. Voit käyttää myös astianpesuainetta. Kuori vain sitruunan keltainen kuori, varo, ettei valkoista, kitkerän makuista osaa pääse joukkoon.
Katso reseptin lopusta ohje valkuaisten vaahdottamisesta.
6 palaa
Pohja:
Täyte:
Päällys:
| Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna ja vatkaa kuohkeaksi
|
![]() | Siivilöi jauhot vaahtoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
|
![]() | Voitele piirakka- tai irtoreunavuoka (halkaisija n. 22 cm) ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskiosassa noin 20 minuuttia. |
![]() | Pese ja harjaa sitruuna kuumalla vedellä. Raasta kuori ja purista mehu eri kulhoihin. Sekoita vesi, sokeri, keltuaiset, maissijauhot ja sitruunanmehu kattilassa. Kuumenna samalla sekoittaen, kunnes kiisseli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitruunankuori ja voi. Sekoita tasaiseksi. Levitä täyte kakkupohjan päälle. Anna tortun jäähtyä. |
![]() | Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vatkaa valkuaiset suolan kanssa, kunnes vaahto muuttuu kovemmaksi. Lisää tomusokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa. |
![]() | Levitä vaahto tortun pinnalle. Kypsennä uunissa noin 7 min, kunnes marenki saa hiukan väriä. |
Ravintoainesisältö
| Annos / kpl | Koko resepti | |
|---|---|---|
| Hiilihydraatteja | 52 g | 317 g |
| Proteiinia | 4 g | 27 g |
| Rasvaa | 19 g | 117 g |
| Kuitua | 0 g | 4 g |
| Energiaa kJ: | 1703 | 10218 |
| Energiaa kcal: | 407 | 2442 |
Reseptitiedot
| Ruokalaji | jälkiruoat |
| Tarjoilulämpötila | kylmänä |
| Valmistustapa | uunissa |
| Pääruoka-aine | hedelmät |
| Ruokatyyppi | makeat leivonnaiset |
| Erikoisluokitus |
keskitaso, klassikko, työohjeet, videolliset työohjeet |
Kokeilitko tätä reseptiä? Arvostele.
Keittiömestari Risto Mikkola opastaa, miten tiedät valkuaisvaahdon olevan riittävän kovaa















Kommentit (0)