Kaalikääryleet

 

Avainsanat: keräkaali, jauheliha

 
 
i_kaalikaa_ph.jpg

7 annosta

 

Koverra kaalista kanta pois ja keitä kaali kypsäksi vähässä, suolalla maustetussa vedessä kannen alla hauduttaen. Nosta kaali kattilasta jäähtymään ja poista nestettä kattilasta niin paljon, että sitä jää pohjalle vain 4-5 dl. Keitä siinä puuroriisi kypsäksi. Käytä talteen ottamasi kaalin keitinliemi kääryleiden valeluun kypsymisen aikana.

Irrota kaalin lehdet terävällä pikku veitsellä kannasta irrottaen. Ohenna samalla paksua lehtiruotia. Silppua ohennetut lehtiruodit ja repeytyneet kaalinlehdet silpuksi kulhoon. Lisää jauheliha, sipuli, mausteet ja muna. Sekoita hyvin ja lisää jäähtyneet riisit. Mausta lisää, jos tarpeen.

Ota kaalinlehti kerrallaan eteesi ja laita siihen noin 2 rkl täytettä. Taita sivut sisään ja kierrä lehti täytteen ympäri kääryleeksi uunipannuun. Tee näin kunnes kaikki ainekset on käytetty.

Valele kääryleiden pintaan hiukan öljyä ja ruskista ne uunissa 225 asteessa. Käännä kääryleet ja tee samoin. Valele pintaan sitten siirappia ja jatka kypsentämistä 175-asteisessa uunissa tunnin ajan. Jos pinta kuivuu, kostuta sitä kaalin keitinliemellä. Tarjoa käälikääryleet esimerkiksi perunoiden ja puolukkasurvoksen kanssa.

 
 

Ravintoainesisältö

Annos / kpl Koko resepti
Hiilihydraatteja 24 g 168 g
Proteiinia 11 g 79 g
Rasvaa 6 g 48 g
Kuitua 4 g 28 g
 
Energiaa kJ: 858 6010
Energiaa kcal: 205 1437


Laskelmassa ei ole huomioitu:
mausteita

Reseptitiedot

Ruokalaji pääruoat
Tarjoilulämpötila kuumana
Valmistustapa paistamalla,
uunissa
Pääruoka-aine jauheliha
Erikoisluokitus klassikko,
vaativa
Rajoitteet gluteeniton,
laktoositon,
maidoton

Jos valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle tai allergiselle, tarkista aina tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

 
 
 
 
 
 
 
 
Teksti: Pirjo Muurinen
Kuvat: Pekka Haraste, Studio Fotoni Oy
© SOK Viestintä ja julkaisut